sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Pystyssä

Miten pystyä voisi treenata

Pystyssä on kaksi kohtalaisen turvallista etäisyyttä eli valmius/varo-etäisyys ja sitten hali/clinch/sidonta. Välissä on noin puolitoista metriä jonkinlaista meteliä, jonka kanssa pitäisi tulla toimeen. Erityisesti en kaipaa potkuja sääriin tai reisiin ja iskuja päähän.

Perinteinen taktiikka olisi mielellään edetä 45 astetta etujalan puolelle ja kiertää, jos myllytys jatkuu. Hiukan homma hidastuu, kun toisen jalan pohje ei toimi eli meitsi on pikemminkin paikallaan. - mutta jotenkin sinne olisi päästävä. Ehkä voin siirtää tai ohjata vastustajaa niin, että pääsen hiukan karkuun vahvaa puolta?

Kamppailun perusteisiin kuuluu hallita keskilinjaa ja tietysti pysyä pois kaverin keskilinjalta ja häiritä vastustajan tasapainoa samalla kuin itse on mahdollisimman hyvässä tasapainossa. Lisäksi olisi hyvä pitää vastustaja hiukan varuillaan eli antaa jonkinlaista painetta, ettei kaveri pääse suunnittelemaan rauhassa hyökkäyksiä. Hyvin todennäköisesti pelkästään puolustamalla tai vain reakoimalla hyökkäyksiin, joku vastustajan yritys onnistuu jossain vaiheessa. Siis vain vastaanottavana osapuolena ei ole hyvä olla. Aika pienikin valehyökkäys tai valetorjunta hämää vastustajaa ja sekottaa hänen peliään.

Luultavasti paras tapa treenata tätä on sparraaminen. Ehkä etäisyyksiä ja liikkumista voi hakea myös tehtävä tai tilanne sparrilla. Tässä vaiheessa tuntuisi tärkeältä opetella lukemaan vastustajan asentoa ja tasapainoa ja tietysti hallitsemaan omaa. Koska omaan kamppailuun liittyy ajatus päästä lähelle eli mielellään sitoa, pitäisi myös opetella rento - tahmea torjunta. Kokeilin tekniikkaa pari päivää sitten ja se toimi yllättävän hyvin. Rento torjunta hidastaa lyönnin palautusta, eli antaa murto-osan lisää aikaa toimia ja vähän sotkee kaverin rytmiä, mutta iskujen alla on aina kiire.

Siis liikkuminen - liikuttaminen - tasapainon lukeminen ja sotkeminen - sitominen ja blokkaus...

Yksi erikoistumisen alue sopisi minulle eli pyyhkäisyt ja tässäkin sellaiset tahmeat pyyhkäisyt eli ei perinteiset karaten jalat alta "potkaisut" vaan sellaiset, että pääsen jatkamaan hyvin tekniikkaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti