Aliveness Munjutsussa

Elävää reakointia - kisailua

Jo 70-luvulla jätin salin marssimisen päästä päähän ja kata-tanssin muiden huoleksi ja vietin harjoitteluaikaani Kisahallilla matsitreeneissä. Aika paljon oli sparria ja säkin tamppaamista ja hirvittävästi tehottomuutta.

80-luvulla yritin ymmärtää karaten saloja Finn Karate-Do innostuksessa. Kehittelimme erilaisia tapoja synnyttää hyvää karatetekniikkaa. Ydinkeskeisen motorisen oppimisen termein käytimme apuopettajia. Apuopettaja voi olla vaikka penkki, joka tukijalan vieressä motivoi nostamaan polven potkussa. Jos ei nosta, palaute tulee varpaisiin joka kerta.

90-luku meni videon lumossa eli ajatuksessa, että siitä oppii.

2000 oli vain läskin keräämistä.

2010 alkoi uusi etsintä - Han Moo Do:n, Aikidon, Judon kautta BJJ:hin ja siinä vastustelevaan vastustajaan. Siis takaisin alkuperäiseen ajatukseen kamppailusta ja kisailusta. 80-luvulla tuli kehitettyä aika monta erilaista kamppailunomaista kisaa ja nyt olisi tarkoitus keksiä pyörä uudestaan.

Olen vain hirvittävän paljon skeptisempi omaan ymmärrykseen ja vielä kriittisempi kaverin viisauteen. Mitä suurempi guru, sitä tarkempana pitää olla. En tarkoita, että guru puhuisi paskaa, mutta taustalla on niin paljon usein suppeaa kokemusta, että tekniikat ovat hienosäädetty toimimaan, mutta tavallinen ihminen ei näe, eikä ymmärrä mekanismia. (Aikido on varmasti hieno esimerkki. En vain pysty hyppelemään rannelukossa niin taitavasti kuin Aikidon uket tekevät - hienoa katsottavaa, muttei oikein arkea.) Toisaalta Aikido on täynnä hienoja periaatteita, jotka pitäisi voida soveltaa omaan tekemiseen...

Elävää reakointia ei siis ole venyttely - ideamotorinen harjoittelu - videoiden katsominen - säkin tamppaaminen tai perustekniikan opettelu parin kanssa...

Tehtävädrilli, positiodrilli, slow rollissa voi olla jotain, ja tietysti tavallinen nuju ovat "elävää".

Elävä - aliveness on vaan tavallista kisailua ja kamppailua, jossa molemmilla on vähintään jonkinlainen vapausaste tehdä omia ratkaisuja. Minimissään pitäisi olla kaksi vaihtoehtoa, jotta jonkinlainen vaihtoehtoinen reagointi säilyy.