sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Munjutsun periaatteiden miettiminen - eri osa-alueet

Kamppailun jäsentäminen

Kamppailun osa-alueet

Olen tottunut luokittelemaan kamppailua otteluetäisyyden mukaan eli
1) Valmius - ottelijoiden ojennettu käsi vain hipaisee toisen ojennettua kättä. (Potku ei yllä ilman lisäaskelta)

2) Potkuetäisyys - ottelijan ojennettu käsi yltää torjuntaan - olkapäähän.

3) Iskuetäisyys - (aika selvä)

4) Clinch - trapping - pystynuju - lähellä pystyhalia

5) Matossa. Matossakin voisi olla kolme etäisyyttä eli kaukana - keskellä - kiinni.

Etäisyydet muodostavat loogisen kamppailun harjoittemisen osa-alueet, jotka tietysti pitää lopulta yhdistää yhdeksi jatkumoksi.

Liikkuminen

Kilpaurheilussa on tärkeä liikkua nopeasti ja tasapainoisesti. Lisäksi jokaisella lajilla on hiukan omanlainen tapa liikkua, joka on muokkautunut lajin sääntöjen perusteella. Karatessa on aika pitkä ja pomppiva perusasento, koska siinä potkitaan, eikä pyyhkäisystä tai heitoista saa mainittavaa etua. Nyrkkeilijät askeltavat neliössä ja judokat eivät pelkää lyöntejä. Munjutsun tavoite on, että ollaan mahdollisimman tukevasti tasapainossa ja liikkuminen on vähäistä!

Liikkumisen tavoite on siirtyä pois vastustajan hyökkäyksen alta, mutta mahdollisimman vähän omaa tasapainoa horjuttaen. Hienoa olisi, jos pystyy horjuttamaan vastustajaa :-) Toisaalta paikallaan pitää olla mahdollisimman vähän - ainakin päänupin, koska liikkuvaan maaliin on vastustajan vaikeampi osua.

Tasapaino

Tasapaino ja asento ovat varmasti kamppailun ytimessä. Tietysti tärkeässä merkityksessä on dynaaminen tasapaino ja erityisesti tasapainon palauttaminen. Ehkä vielä pitää harkita "karkuun" horjahtamista eli miten kaatuu niin, että pystyy edelleen suojelemaan itseään?

Kaatuminen eli ukemi on hyvin tärkeä takniikka - ja tekninen ylösnouseminen .-)

Toisaalta vastustajan tasapainon horjuttaminen ja epäedulliseen kulmaan siirtäminen ovat kamppailun ytimessä. Vastustajan ylös-alas liikkeen hyödyntäminen, painonsiirrot jalalta toiselle ja erityisesti tasapainon palauttamisen estäminen ovat ihan ytimessä.

Painovoima - voima

Tavoite olisi käyttää mahdollisimman paljon rakenteellista voimaa ja kohdistaa se mahdollisimman tehokkaasti  - heikkoihin alueisiin tai kivuliaasti.

Ajoitus

Hitaalle vanhukselle tekniikoiden ajoittaminen vaatii luovaa ajattelua. Joitain reaktioita pitää harjoitella ja joitain ansoja pitää suunnitella vastustajalle. Lisäksi pitää varmaan vain hidastaa vastustajaa niin, että ehtii tehdä omat temppunsa.

Uskon ajatukseen, että ainoa tapa harjoitella ajoitusta on treenata parin kanssa. Mitä lyhyempi kamppailuetäisyys, sitä tärkeämpää on elävä eli suunnittelematon nuju, koska vastaliikkeiden määrä lisääntyy etäisyyden supistuessa.

Lisäksi ajoituksessa ei ole hirvittävän tärkeätä se, mitä minä teen, vaan se miten vastustaja reakoi minun tekemiseen. Oleellista on siis aistia ja tunnistaa vastustajan reaktiot ja se on aika mahdotonta ilman vastustajaa. (Tietysti on myös hiukan utopistista kuvitella pystyvänsä reagoimaan kaikkiin mahdollisiin vastaliikkeisiin eli hirvittävän pitkiä koreografioita ei kannata kamppailun paritanssiin kehitellä :-)




 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti